Hungarologische Beitrage 10. Universität Jyväskylä (1997)

1. Tutkimuksen teoreettinen taust - 1.2. Kokemuksen ulottuvuudet ja historia

14 1.2. Kokemuksen ulottuvuudet ja historia Usein sellaisten metatason historioitsijoiden kuin esimerkiksi He­gel, Marx, Nietzsche tai Spengler on oletettu tehneen enemmän mie­lenkiintoisia tulkintoja kuin varsinaisesti kirjoittaneen historiaa. Aidon historioitsijan oletetaan selittävän vain, mitä menneisyydessä tapahtui rekonstruoimalla tapahtumat dokumenteista. Yhdysvaltalai­nen Hayden White kuitenkin olettaa, ettei ole olemassa oikeaa histo­riaa ilman siihen liittyvää metahistoriaa ja tulkintaa (White 1978, 51-59). Whiten mukaan olemassa on kaksi tulkinnan tasoa: itse tapahtu­mien kertomisen kronikka ja sen identifioiminen, millaisen tarinan on kertomassa juonellisesti: komedia, tragedia yms. Siinä historiankirjoi­tus onkin kirjallinen tuote (literary artifact), jossa kirjoittaja joutuu panemaan myös itsensä peliin ja käyttämään kaikkia paperille pane­misen taitoja: juonta, kielikuvia ja erilaisia tyylilajeja (ibid., 60-99). Historiankirjoituksesta tulee tekstiä, jossa korostuvat myös erilaisen tekstintekemisen muodot. Vallankäytön kannalta taas tekstissä joita­kin asioita on katsottu tärkeämmiksi kuin joitakin toisia, yksityiskoh­tia asetettu erilaisiin konteksteihin jne. Näin tulkittuna Hegel, Marx ja kumppanit kirjoittivat tekstiin myös omat kulttuuriset ja subjektii­viset ennakkoluulonsa yrittämällä pukea ne jonkinlaiseksi objektiivi­suudeksi. Dokumentit eivät sinänsä kerro kaikkea vaan ne on pantava pu­humaan. Tässä lähdetään siitä, ettei menneisyydessä sinänsä ole lai­nalaisuuksia tai kausaalisia yhteyksiä, vaan historioitsijat konstruoivat ne sekä antavat konstruktiolleen lähteiden perusteella merkitykset, järjen ja mielen. Historianldijuittamisessa on tällöin kysymys ajan merkityksellistämisestä, sillä aikaan sijoittaminen on vasta jonkinlais­ta kronikointia. Lähteisiin perustuvan rekonstruktion avulla ajassa ja paikassa ta­pahtunutta toimintaa on mahdollista jälkeenpäin yrittää jäljittää, pai­kantaa ja merkityksellistää. Tällöin kysymyksessä on tutkijan laatima kompositio, jonka aiemmin on virheellisesti argumentoitu pitävän yhtä itse todellisuuden kanssa (vrt. Kalela 1993). Siinä missä talon rakentaminen ei vielä ole itse talo eivätkä sitä ole myöskään tiilet tai laudat, historioitsijan esitys menneestä ei ole itse menneisyys vaan kertomus siitä.

Next