Hungarologische Beitrage 10. Universität Jyväskylä (1997)

1. Tutkimuksen teoreettinen taust - 1.2. Kokemuksen ulottuvuudet ja historia

ovat mukana, sillä he purkavat näitä kokemuksia ja samalla luovat myös uusia. Tämän ei tarvitse välttämättä kyseenalaistaa itse historioitsijan työtä vaan pikemminkin reflektoida hänen osuuttaan eräänlaisen Zeitgeistin, nykyisyyden kuvaajana. Tässä kysymys on - kuten jäl­jempänä ilmenee - erillisestä menneisyyspolitiikasta, jossa historioit­sijat ovat keskeinen mutta ei ainoa pelin osapuoli. Tavallisesti tarkemmin analysoimatta saatetaan puhua esimerkiksi hovihistoriasta, poliittisesta tilauksesta tai selittämisestä nykyisyyden ehdoin. Kun se mitä kulloinkin kirjoitetaan, konstruoidaan aina laa­jasti ymmärrettynä nykyhetkestä, nykyisyys on siinä myös aina jolla­kin tavoin läsnä. Brittiläiselle R. G. Collingwoodille (1946) nykyisyys edusti menneisyyden kanssa samaa jatkuvaa prosessia ja oli läsnä sitä tutkivan ja siitä kirjoittavan kohteestaan esittämiin arvioihin. Tässä historia arvioidaan kirjoitettavan kirjoittajien kokemuksen välityksel­lä ja tulos sisältää paitsi kokemustilan niin myös odotushorisontin. Voidaan väittää silti esimerkiksi julkisuudessa esiintyvien myyttien purkamisen tai tilaushistorioiden olevan mahdollisimman epäpoliitti­sia. Tavallisesti tutkimuksellista tulkintaa onkin pidetty vastapainona poliittiselle aktiviteetille vähän samalla tavoin kuin vita contemplati­vaa ja vita activaa tai teoriaa ja käytäntöä. Hayden Whitelle (1987) tämä yhteys on kuitenkin hämärämpi. Samoin kuin teoria edellyttää käytäntöä ja on sen seuraus, myös tulkinta edellyttää politiikkaa (White 1989, 59). Tutkijat ovatkin jo tavalla tai toisella osa itse olemassaolevaa järjestelmää, jossa kaikki humanistien ja yhteiskuntatieteilijöiden tuottama tieto lainaa itsensä käyttöön "by a given ideology better than it does to others" (White 1978, 69). Tällöin ideologiaa ei pidä ymmärtää ahtaasti jonkinlaiseksi "puolueideologiaksi" vaan laajemmin ajattelua ohjaaviksi tavoiksi ja totunnaisuuksiksi. Siinä missä moderni valta tarvitsee kriitikkonsa, se tarvitsee myös jonkun kertomaan ajastaan tulevaisuutta varten. Kokonaisuutena Hayden White ei erottelekaan tulkintaa ja tulkin­nan käyttöä politiikassa vaan arvioi jo itse kertomuksellisuuden (nar­rativity) ideologiseksi instrumentiksi (1989, 81). Esimerkiksi Marxin Der 18. Brumaire des Louis Bonaparte -teoksen poleemista sävyä on pidetty todisteena kertomuksen ideologisesta käytöstä. Vaikeam­paa on kuitenkin arvioida, oliko työssä ensisijaista farssin juoni, me­18

Next

/
Oldalképek
Tartalomjegyzék