Hungarologische Beitrage 10. Universität Jyväskylä (1997)

1. Tutkimuksen teoreettinen taust - 1.2. Kokemuksen ulottuvuudet ja historia

maantieteen tapaan mahda mitään, mutta sille kylläkin miten siihen suhtaudutaan tai miten sitä pidetään esillä. Ajatus eräänlaisesta kollektiivimuistista, kansakunnan muistista ja sen olemassaolosta kattaa historiantutkimuksen ja historiankirjoituk­sen. Historiantutkija osallistuu omalla työllään tämän alati muuttuvai­sen ja tarkemmin määrittelemättömän kollektiivin ylläpitämiseen. Kaikesta tutkimuksesta ei silti tule historiankirjoitusta (Haapala 1990, sit. Kalela 1993, 193). Sanana itse historia on niin laaja ja monimerkityksinen, että sille on mahdotonta antaa jotakin kattavaa määritelmää (vrt. esim. Carper 1991, xi-xii). Tässä historialla ymmärretään esiin kirjoitettua men­neisyyttä. Paitsi että kaikella on menneisyytensä, mennyt aika, niin myös joko kirjoitettu tai kirjoittamaton menneisyytensä. Lisäksi ihmi­set omaavat vielä muistissa olevat tai jo paperille pannut kokemuk­sensa. Alati muuttuvat kokemukset täytyy kirjoittaa esiin, jotta niistä voisi tulla historiaa. Kaikkea tai kaikkien kokemusta ei kuitenkaan kirjoiteta. Histo­riaksi kirjoitetaan vain nykyisyydessä jollakin tavalla tärkeäksi katsot­tu kirjoittamaton menneisyys. Se, mitä kussakin nykyisyydessä puo­lestaan pidetään tärkeänä, avaa jo huomattavia mahdollisuuksia poli­tiikalle. Kun jostakin kirjoitetaan, samanaikaisesti jostakin muusta ei kirjoiteta eikä myöskään pidetä esillä. Tässä lähdetään siitä, että nykyisyyden erilaiset intressit ovat läsnä siinä, mitä menneestä raaputetaan, merkityksellistetään ja nostetaan esiin. Tavallisesti näitä ovat esimerkiksi erilaiset vuosipäivät, julki­suus tai vaikka tarpeelliseksi koetut uudet tieteenalatkin. Brittiläinen Paul Hirst väittääkin, että dokumentit valitaan omien tarkoituksen­mukaisuuksiemme ja sen perusteella, miten niillä on käyttöä nykyi­syydessä (Hirst 1985, 44). Nykyisyydessä käytetään luonnollisesti täl­löin hyväksi myös jo kirjoitettua historiaa tulkitsemalla sitä uudel­leen. Yksi nykyisyyden käyttötapa on Jürgen Habermasin historian jul­kinen käyttö. Habermas osallistui puheenvuorollaan vuonna 1986 Saksan liittotasavallassa käytyyn historiakiistaan ja päätteli valtaa pi­tävän oikeiston rakentavan itselleen uutta kansallista identiteettiä. Uuden identiteetin tarkoituksena oli eheyttää rikkinäinen historian­kuva ja palauttaa Saksan mahti sekä Länsi-Saksan asema yhdistyväs- 16

Next