Hungarologische Beitrage 10. Universität Jyväskylä (1997)
1. Tutkimuksen teoreettinen taust - 1.2. Kokemuksen ulottuvuudet ja historia
maantieteen tapaan mahda mitään, mutta sille kylläkin miten siihen suhtaudutaan tai miten sitä pidetään esillä. Ajatus eräänlaisesta kollektiivimuistista, kansakunnan muistista ja sen olemassaolosta kattaa historiantutkimuksen ja historiankirjoituksen. Historiantutkija osallistuu omalla työllään tämän alati muuttuvaisen ja tarkemmin määrittelemättömän kollektiivin ylläpitämiseen. Kaikesta tutkimuksesta ei silti tule historiankirjoitusta (Haapala 1990, sit. Kalela 1993, 193). Sanana itse historia on niin laaja ja monimerkityksinen, että sille on mahdotonta antaa jotakin kattavaa määritelmää (vrt. esim. Carper 1991, xi-xii). Tässä historialla ymmärretään esiin kirjoitettua menneisyyttä. Paitsi että kaikella on menneisyytensä, mennyt aika, niin myös joko kirjoitettu tai kirjoittamaton menneisyytensä. Lisäksi ihmiset omaavat vielä muistissa olevat tai jo paperille pannut kokemuksensa. Alati muuttuvat kokemukset täytyy kirjoittaa esiin, jotta niistä voisi tulla historiaa. Kaikkea tai kaikkien kokemusta ei kuitenkaan kirjoiteta. Historiaksi kirjoitetaan vain nykyisyydessä jollakin tavalla tärkeäksi katsottu kirjoittamaton menneisyys. Se, mitä kussakin nykyisyydessä puolestaan pidetään tärkeänä, avaa jo huomattavia mahdollisuuksia politiikalle. Kun jostakin kirjoitetaan, samanaikaisesti jostakin muusta ei kirjoiteta eikä myöskään pidetä esillä. Tässä lähdetään siitä, että nykyisyyden erilaiset intressit ovat läsnä siinä, mitä menneestä raaputetaan, merkityksellistetään ja nostetaan esiin. Tavallisesti näitä ovat esimerkiksi erilaiset vuosipäivät, julkisuus tai vaikka tarpeelliseksi koetut uudet tieteenalatkin. Brittiläinen Paul Hirst väittääkin, että dokumentit valitaan omien tarkoituksenmukaisuuksiemme ja sen perusteella, miten niillä on käyttöä nykyisyydessä (Hirst 1985, 44). Nykyisyydessä käytetään luonnollisesti tällöin hyväksi myös jo kirjoitettua historiaa tulkitsemalla sitä uudelleen. Yksi nykyisyyden käyttötapa on Jürgen Habermasin historian julkinen käyttö. Habermas osallistui puheenvuorollaan vuonna 1986 Saksan liittotasavallassa käytyyn historiakiistaan ja päätteli valtaa pitävän oikeiston rakentavan itselleen uutta kansallista identiteettiä. Uuden identiteetin tarkoituksena oli eheyttää rikkinäinen historiankuva ja palauttaa Saksan mahti sekä Länsi-Saksan asema yhdistyväs- 16